Reilu muuttopalvelu Järvenpäässä
Palvelu räätälöidään asiakkaan toiveita ja tarpeita vastaavaksi niin aikataulun, kuin käytännön toteutukseen liittyvien yksityiskohtien puolesta. Oli arki tai viikonloppu, meillä on samat hinnat päivästä riippumatta.
Tarjoamme muutot kaiken kokoisille muuttajille. Pienemmistä kotitalouksien muutoista aina suurempiin toimisto- ja remonttimuuttoihin yrityksille ja rakennusyhtiöille. Laadukas ja ammattitaitoinen muuttopalvelumme palvelee asiakkaan toiveiden mukaan, aina samalla tehokkuudella ja panostuksella.
Luotettavaa, reilua ja kotimaista palvelua
Yrityksemme tahtoo omalla panostuksellaan tukea kotimaista työtä. Siksi palkkaamme ja työllistämme vain luotettavaa kotimaista työvoimaa. Kaikki meillä muutoissa työskentelevät ovat yrityksemme omia työntekijöitä reilusti ja avoimesti. Palkkamme työvoimaksi pääosin voimakkaita palomiehiä ja hyväkuntoisia urheilijoita, jolloin muutot hoituvat reippaasti ja tehokkaasti sovitun aikataulun puitteissa.
Uskallamme luvata, reippaan ja ammattitaitoisen palvelun, sillä jokainen meillä työskentelevä kuuluu yrityksen omiin työntekijöihin. Myös omistajat osallistuvat yrityksen päivittäiseen toimintaan aktiivisesti. Arvostamme ammattitaitoisia työntekijöitämme ja siksi meille on tärkeää reilu asenne ja huolenpito kaikkia työntekijöitämme kohtaan.
Lisäpalvelut muuttoihin
Tarjoamme erilaisia muutto paketteja kaiken kokoisiin tarpeisiin. Peruspakettimme sisältää muuttoauton kuljettajineen sekä tietenkin muuttomiehet.
Kun kiire on kova tai tahdot käyttää aikasi tehokkaammin kuin supemarketeissa banaanilaatikkoja metsästäen, meillä on sinulle helppo ratkaisu. Kauttamme saa sovittaessa kaikki pakkausmeteriaalit ja muuttolaatikot. Ja jos aikataulu on todella kiireinen tai tarvitset apua pakkaamisessa, me olemme valmiita hoitamaan sen puolestasi. Tarjoamme avaimet käteen- periaatteella palvelua, jossa me hoidamme kaiken pakkaamisesta lähtien.
Varastointipalvelut tarjoamme yhteistyössä Pelican Self Storagen kanssa heidän tiloissaan pääkaupunkiseudulla, ja tarvittaessa sopimuksen mukaan laajemminkin koko maanlaajuisesti. Varastotilat ovat lämmitettyjä ja vartioituja, ja niihin on joustava pääsy.
Muutto kotitalouksille ja yrityksille Järvenpäässä
Latest articles

Moving Guide for Corporate Moves
Preparation and instructions for corporate moving. A corporate move is always a big step — whether it's a small office relocation or moving an entire company to new premises.

Moving guide for home moves
Preparation and Guidelines for Your Home Move Moving into a new home is always a big change — whether it’s your first apartment or a larger family house.

Moving Terms and Conditions
This page presents the main points of Suomimuutto Oy’s moving terms, which apply to home moves, office relocations, and transportation services in Finland and abroad. Please read the terms carefully before proceeding